Siellä ollaan oltu jo piiiiiitkän aikaa. Opiskelujen kiihkeän lopputahdin takia aikaa menestyksekkään kisaamisen vaativaan harjoitteluun ei ollut ja kai sitä sen verran kuitenkin sitten on kilpailuhenkinen, että motivaatio harjoitteluun on sitten jäänyt. Agilityssa jos missä minusta tiheän kisaamisen myötä kasvavan kisarutiinin merkitys korostuu, kun lähdetään tavoittelemaan hyviä sijoituksia puhtailla radoilla.

Osansa agilitymotivaatiosta on myös syönyt viime syksyinen ALO1-tulos nomesta, sillä jos avoimesta halutaan ne ykköset saada, on meidän tehtävä paljon hommia. NOMEn olisi kuitenkin oltava noutajalle se ykköslaji, joten sanomattakin selvää, että AVO1 tulos Unnin kanssa olisi minusta niiiiiin paljon hienompi kuin menestys agilitypuolella.

Nyt olen kuitenkin yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa ne treenit edes tosissani, sillä koiraa kohtaan epämääräinen rallattelu ei ole reilua. Ei Unnin kaltaista koiraa kohtaan, joka nauttii agilitystä. Treeneissä se kulkeekin ihan hyvin. Ongelmallista meillä on tällä hetkellä juuri se rutiinin puute ja ohjaajan kiinnostuksen häviäminen. Viimeisimmät kisat toukokuussa olivat jotenkin tämän kiinnostuksen puutteen huipentuma, kun olin viittä vaille valmis lähtemään ekan radan jälkeen kotia, kun ei vaan kiinnostanut kisata. Käytiin toka rata kuitenkin ja sitä alas tullutta rimaa lukuunottamatta rata oli muuten oikein hyvä. Aikakin oli reilusti alle ihanneajan, joten ei Unnilla vauhdista vielä ottaisi kiinni, vaikka ruosteessa ollaankin.

Motivaatiopula on niinkin pitkällä, että olen suunnitellut jättäväni agilityn kokonaan pois Oodin lajivalikoimasta ja Unnin kanssa rallattelujen loputtua hylkääväni agilityn, kunnes hankin agilityyn flattia paremmin soveltuvan rodun. Mutta katsotaan mitä kesä tuo tullessaan, vaikka kisatahti ei tule tästä kiihtymäänkään.

Paniikki ja jännitys! Kisailmon täyttämisestä...!

Me ei olla kisattu syyskuun jälkeen ja hirveä jännitys puskee pelkästä kisailmon täyttämisestä. Mitä se itse kisapäivänä on? Ehkä tämä helpottaisi, jos pääsisi treenaamaan, mutta meillä on nyt takana pitkä treenitaukokin Kuopion reissun takia ja treenikertoja on valunut hukkaan myös hallin lumitilanteen takia, kun maanantain ryhmät on jo kahdesti joutuneet uhraamaan harjoitteluvuoronsa puhdistaakseen hallia lumesta, ettei se romahda niskaan.

Kertakaikkiaan omituinen hallikausi, sillä Unnissa ei näy vielä pohjan varomisesta yleensä seuranneita tylsistymisen merkkejä. Tottakai pohjan varomisen myötä sen vauhti on vähän hitaampi, mutta edelleen sen mielestä seuraavalle esteelle pääseminen on tärkein asia mielessä. Yleensähän tuo varominen on vienyt vauhdin lisäksi myös intoa. Johtuuko innon säilyminen ohjaajan matalasta treenimotivaatiosta ja siitä seuranneista harvoista treeneistä vai asenteesta. Odotin Unnin tylsistyvän, joten talveen käytiin uusin asein: pilkun hiominen sikseen ja vauhtia vain mukaan. Kaikesta tästä on kuitenkin seurannut se, että Unni kääntyy esteillä tiukemmin kuin koskaan, se etenee määrätietoisemmin kuin koskaan ennen ensimmäisen hallijakson jälkeen, se ei meinaa pysyä lähdössä ja se komentaa vuoroa odotellessa, kun sillä on kova halu päästä radalle.

Mutta. Meidän viimeisistä kisoista on aikaa ihan liian kauan. Tuntuu, että tarvitsisin kisoja taitotason tarkistamiseen. Nyt en oikein tiedä mitä treenata. Mutta. En halua edes alkaa hallissa treenaamaan pilkunviilausta, vaikka tekemisestä molemmat tuntuvat nauttivan. Pohja on kuitenkin mitä on ja Unni liukastelee jo pujottelussa... Oravanpyörä: lisää vauhtia pujotteluun vedättämällä lelulla tai palkka pujon päässä -> liukastelu lisääntyy -> varominen lisääntyy -> vauhti vähenee.

Maanantaina ajeltiin hallille jo totuttuun tapaan viiden aikoihin, että kerkesin ottaa Oodin kanssa paria juttua ennen treenien vetoa. Unnin juoksu antaa edelleen odotuttaa itseään, joten saadaan nautiskella hyvistä treeneistä. Toivottavasti se nyt pihtaa sitä vielä kolme viikkoa, kun menee muuten Mikon valmennus joulukuun puolessa välissä ohi  Aika epätodennäköistä kyllä, että se niin pitkälle venyttäisi, kun on nyt jo kuukauden myöhässä siitä mitä oletin sen juoksun alkavan. Tosin en voi Unnin kohdalla puhua, että olisin kovin tarkkaa juoksuväliä sille odotanut, kun sen juoksuväli on enemmänkin ollut säännöllisen epäsäännöllinen.

Treenissä panostettiin Unnin kanssa sujuviin käännöksiin ts. pyrin pyöristämään ennen hyppyä, jotta vauhti säilyisi paremmin käännöksen aikana. 1-2 väliin valssi, kolmosen pyöräytys puomin puolelta, sillä putken puoleinen väli oli kovin ahdas, putken ja puomin väliin yliolanotto, puomin jälkeiselle hypylle hyvä pyöräytys ja putkelta poispäinkääntönä kepeille. Keinulle tultiin vauhdilla ja ensimmäisellä kerralla lähti juuri, kun olin antamassa lupaa. Toisella kerralla otettaessa tulikin jo ilman lupaa pois, josta seurasi kontaktille palautus, kehut ja putken kautta uusiksi, jolloin muisti pysähtyä kunnolla. Lopussa ei mitään ongelmia ja kerkesin hyvin valssaamaan ennen putkea. Voisi sanoa, että Unni rocks, mutta en sano, koska olen perfektionisti

Lopuksi samalla radalla toinen versio, ykkösluokan treeni, enemmän liikettä, josta saatiinkin sitten keinun nousulle kontaktivirhe. Puomin jälkeen otin yliolanotolla, jolloin tuli keinulle liian vinossa ja nousi kontaktin yli. Damn, pitkäjalkaisen koiran huonot puolet... Kepeille leikkasin takaa, vähän himmaili, kun meinasin ajaa päälle. Takaaleikkaus myös keppien jälkeen ja loppu olikin samaa.

• Liikettä, intona kesän jäljiltä löytyneestä oravasta, vaikkakin pohjan aristelu näkyy suoriksessa jonkin verran
• Ottaa nokkiinsa virheistä (kakkossuoritukselle meinasi varastaa ja palautuksen jälkeen himmaili vähän, kuin ei olisi varma tekeekö oikein, orava palautti uskon tekemiseen)
• Puomin alastulon varmistusta lisää, himmaa edelleen hieman laskevalla osuudella, mutta treeniin tarviis kaverin, joten eipä tule sitten pahemmin treenattua
• Puomin ylöstulolle oma selvä tahtirikko vedettäessä näyttäisi johtavan hyvään kontaktiin, lähetettäessä ottaa kontaktin itsenäisesti

Ei vieläkään ole Unni aloittanut juoksua. Yleensä se aloittaa on aloittanut heti hallikauden alussa ja nyt on kohta syyskausi mennyt... Kisoihin ei olla ilmoittauduttu juoksua odotellessa, joten Unnin kisailut tältä vuodelta jäi kovin vähiin. (Ki)saamattomuuden takia treenaaminenkaan ei ole ollut kovin ahkeraa, vai toisin päin?

Treeneissä menee kyllä hyvin, treenaamattomuuteen ja kisaamattomuuteen nähden. Ollenkin siksi uskaltanut vähän panostaa tekniikan hiomiseen ja näkyvällä palkalla treenattu tiukkoja käännöksiä edes vähän. Enemmänkin voi toki tehdä

Toissaviikolla Katilla oli treeneissä kiva rata, jossa sai alussa treenattua kaukaa vastaanottamista (menin kolmosesteelle asti ohjaamaan ja olin positiivisesti yllättynyt kuinka vauhdilla Unni tuli!), vaihkeahkoa keppikulmaa (pakkovalssilla vitosen taa, josta koira sylkkärillä kepeille ja vielä itse keppien vasemmalle puolelle valmiiksi ohjaamaan putkeen). Loppusuoralla vielä kokeiltiin miten koira muistaa takaaleikkaukset ja hyvinhän sekin meni. Hiomista vaativia kohtia oli: 8-putkesta kääntyminen valui pitkäksi ja siten linja ysille huono -> parempaa käskytystä siis; 10-putkesta vauhtia taas saisi olla paremmin ulostullessa, kun ohjaaja jää putken taakse (positiivista, se oikeasti haki pimeän aloituksen!!!) eli putkesta kääntymisen harjoittelua tähänkin lisää; puomin alastulos superhuono, kun jäi himmaamaan puoleen väliin minun ottaessa sivusuunnassa etäisyyttä seuraavan esteen luo -> vahvistetaan lisää oikeaa paikkaa.

Tällä viikolla tehtiin lyhyempää rataa, jossa oli kunnon pyöritystä. Plussaa: hyvät kääntymiset  6- ja 10- ja 8-hypyllä (jaakotuksen se todellakin osaa!), A:n alastulossa ei epävarmuutta. Sitten ne negatiiviset; A:n ylösmeno nousee liian korkeaksi -> ohjaajan tahtirikko, joka ei taas saa olla liian voimakaskaan, hankalaa; vauhti meinaa hiipua, kun ohjaaja hiipuu -> tarkemmin mietittävä missä liikkuu ja milloin liikkuu... Tosin vauhdin hiipumista voisin pistää vähän sen piikkiin, että tehtiin suht raskas treeni reilua tuntia ennen, kun käytiin läpi minun ryhmäläisten harjoitus ja siinä tuli liikuttua kunnolla!

Onskariponskari on treenannut myös hieman, vaikkakin olen vainoharhainen enkä tykkää juoksuttaa sitä OKK:n hallissa. Se pohja on kova ja liukas, joten en halua särkeä pentua ja kuitenkin haluan opettaa sen tekemään alusta asti hommat täysillä. Otettiin muistutukseksi siivekkeen kiertoa ja sylkkäriä ilman siivekettä sekä pari putkeen lähetystä. Lopuksi tehtiin Unnin harjoituksesta A:n alla olevaan putkeen numerottomasta päästä, hyppy ja toinen putki. Vähänhän se meinaa kiertää siivekettä, kun ohjaaaja juoksee, koska esteiden hakeminen on vielä ihan alkutekijöissä eikä tätä itseasiassa ole aiemmin pahemmin tehtykään.

Oodin treenaaminen on pääasiassa painottunut näihin asioihin, vaikka kesällä aloitettiin jo pujottelunkin treenaaminen, OKK:n kuja on vaan jätetty Haukkikselle eikä hallilla ole nyt sitten sopivia esteitä pujottelutreeniin. Käytössä olevat vinokepit on niin kevyt, ettei Oodia voi niihin laittaa, kun lähtevät matkaan, jos hihna vähänkin niihin kiertyy. Torstaina Onskariponskari pääsee leikkimään Nalan pujottelulla, jonka saa kujaksi, joten saadaan vähän muistuteltua mitä se pujottelun opettelu oikein olikaan.

Huh, onpas viime päivityksistä kulunut kauan! Ei erityisempää syytä kuin laiskuus, joten merkittävää parannusta ei voi alkaa lupailemaan. Kesäkausi meni Annikan ryhmässä treenatessa. Hyviä treenejä, haastetta ja hauskaa plus ajateltavaa itsenäisiin treeneihin.

Kisattiin kesällä todella vähän eikä vähäiset tulokset kovin kummoisia olleet. Kontaktit saatiin hyvälle mallille ja hyviä pätkiä kisoissakin tuli, mutta vitosia mm. viimeisen riman tippumisesta ja lupaavan nollradan hyllyttämisiä ihan viimeisillä esteillä. Yksi nolla taitaa olla kasassa SM-kisoja ajatellen, mutta koska kisakalenteri näyttää jatkossakin yhtä tyhjälle, ei ole suuria odotuksia. Tein päätöksen, etten kisaa oman seuran kisoissa talvella, koska alusta on niin huono Unnille. Se varoo jalkoja, joten en voi vaatia sitä antamaan 110% panostusta liukkaalla alustalla. Kisataan KAS:lla jos kisataan. Toisaalta on muita kiireitä sen verran, ettei tuohon treenaamiseen kerkeä panostamaan niin hyvin, että kannattaisi kisata.

Heinäkuussa Unni sai "pikkusiskon", kun Oodi muutti Tanskasta meille. Onskan kanssa on vähän aloiteltu, mutta en halua tehdä keskenkasvuisen koiran kanssa paljoa. Flatit kasvavat kuitenkin niin pitkään, etten halua särkeä nuorta koiraa. Ei kiirettä siis Oodin kanssa eikä siitä välttämättä edes agilitykoiraa tule. Ehkä niin olisi ihan hyväkin, koska nomea silmällä pitäenhän se hankittiinkin

Unnin saavutukset tältä vuodelta olivat yllättäen sen toisen päälajin parissa, kun se sai hyvin vähäisellä treenillä ALO1 tuloksen noutajien metsästyskokeesta. Olin jo lyömässä hanskoja tiskiin sen kanssa, mutta ensi vuodella jatketaan avoimessa luokassa ja se saattaa verottaa jotain agilityn parista.

Paavon kanssa hommat jäi tuossa kesällä. Käytiin yksissä epävirallisissa, joissa Paavo teki kaksi todella hienoa rataa eikä rimojakaan tainnut tulla alas niin paljon kuin olin pelännyt (tuliko 1/rata). Oma aika meni kuitenkin loppukesästä niin tiukille, että katsoin paremmaksi jättää ohjatut treenit pois Paavon kanssa. Katsotaan josko kuitenkin talvella olisi joku kerta aikaa ottaa Paavoa hallille mukaan, mikäli Mari siitä vielä raskii luopua. Olisi kuitenkin kiva ollut saada sille pari starttia ykkösistä, sillä siinä koirassa on potentiaalia!

Ihan kisaamattomana en kuitenkaan ole ollut, kun ekstempore menin lupautumaan ohjaamaan Päivin Silvaa KASn lokakuun kisoihin. Silvalla on tunnetusti hyvä mielikuvitus omien ratojen keksimisessä, joten oli mielenkiintoinen kokemus testailla miten yhteistyö meidän välillä sujuisi.  Plus Silva on jo meidän Alman ikäinen, eli paria päivää vaille 10v 6kk, joten se on oikeutettu kilpailemaan KASn kisoissa ilmaiseksi eikä näin ollen mennyt Päivin rahat hukkaan, vaikka oltaisiin saatu radalta mitä. Kisafiilis oli siis hyvin rento, kun mitään tavoitteita tai ennakko-odotuksia ei ollut. Jos olisin kisannut Unnin kanssa a) minulla olisi ollut vaihtovaatteet ts. ei niin paljon päällä b) en olisi syönyt koko päivänä mitään raskasta ts. se hesen kerrosateria tuntia ennen starttia olisi jäänyt syömättä ja c) minulla olisi ollut repullinen tavaraa matkassa eikä vaan takin taskussa lisenssikortti. Ihanan rentoa! Eka rata meni nöyristelyksi ja mietin mitä koira osaa, että miten sitä voin ohjata. Olin ajatellut tekeväni yliolanoton, koska Päivin koirat tekee sen niin sujuvasti. Itse en sitä osaa tehdä, joten ei olisi kannattanut, kun koira sujahti esteen väärälle puolelle minun pyllistellessä toiseen suuntaan. Hyvää menoa sekin rata muuten oli eikä olisi tullut kuin 5 A:n alastulolta, jonka olisin luultavasti onnistunut ottamaan paremmin, jos oltaisiin oltu nollassa kiinni. Silva oli todella kuuliainen ja totesimme, että minun täytyy juosta toisella radalla huomattavasti lujempaa, koska koira ei niin vain irtoakaan. Sehän sitten toimikin ja saatiin Silvan kanssa tulokseksi 0 SIlvan kisakirjassa edellinen nolla on vuodelta 2007. Sijoituskin oli ihan hyvä, kun edelle meni vain bortsu, kaksi belggaria, kelpie ja vizzla. Noin niinkuin sinnepäin sohittuna ja juosten ohjattuna tuo kuudessijoitus oli erinomainen, kun taaksekin jäi nollan tehneitä koirakoita. Se oli oikein mukava kokemus ja voisin kyllä ohjata Silvaa vaikka toistekin, tosin se varmaan hoksaa kohta, että minullakin on ihan tylsät jutut eikä tarvitse kuunnella.

Hallikaudella treenaillaan Katin ryhmässä ja toivottavasti joskus myös itsenäisesti. Ilmoitin Unnin myös Mikon treeneihin parille kerralle, kun OKK:n kouluttajilla oli mahdollisuus osallistua ulkopuolisen kouluttajan ryhmään.

SM-kisareissu tuli viime viikonloppuna heitettyä. Joukkueradalla möhlin vetämällä koiran pituuden välistä ja Unnin keretessä seuraavalle hypylle jäi meidän panokseksi joukkueen "tulossaldoon" HYL. Kivat paineet niskaan lopuille, kun ensimmäisenä meidän joukkueesta startattiin. No kovin loisteliaasti ei muullakaan sakilla mennyt, kun Huldan 10 oli koko porukan paras tulos... Ensi vuoteen siis huimasti parannettavaa.

Yksilöradalla tehtiin varmaa nollaa loppupuolelle asti, jossa Unni sitten kaatui 4. viimeistä estettä ennen. Ylösnousemiseen meni himpun verran aikaa (kerkesin jo säikähtää kävikö sille jotain) ja joutui ponnistamaan okserin käytännössä paikaltaan, jonka takia rima tuli sitten alas, kiellonkin tuomari oli samassa rytäkässä antanut... Voihan sen tietysti kielloksi tulkita, kun koira KAATUU tullessaan edelliseltä esteeltä alas, eikä pääse heti silloin hyppäämään, kun ohjaaja antaa käskyn seuraavalle esteelle. No ihmettelin, ettei ollut antanut vielä kosketuksestakin virhettä, kun monelle antoi kosketusvirheen, kun koira liukasteli ohjaajan jalkoihin...

Kuitenkin homma tuntui jollain asteella sujuvan ja oman säheltämisen laittaisin kisarutiinin puuttumiseen. Tekisikin mieli kisata nyt oikein reippaasti, mutta sattuneesta syystä ei ole varaa pistää yhtään euroa startteihin saatika kisamatkoihin (opiskelun autuus...). Täytyy vain ajoittain tehdä treeneissä kisamaisia ratasuorituksia, jos sillä saisi itselle varmuutta.

Tulihan se ensimmäinen nolla tällekin vuodelle! Puoli vuotta viimeistä SM-nollaa haettiin, tosin vasta nyt juoksutauon jälkeen aktiivisemmin, kun laskin jossain vaiheessa sen varaan, ettei meille mikään kiire tule sen viimeisen kanssa.

Lauantain starteista ensimmäinen meni pipariksi jo puolenvälin tietämillä. Unni on valeraskaana ja se näkyy hypyissä, jotka on kovin laiskoja (matalia). Saatiin varmasta paikasta rima alas ja tästä seurasi myös, että koira tuli ohi seuraavasta esteestä, jonka loppujen lopuksi hyppäsi väärinpäin. Turhahan sitä 10vp tulosta oli enää korjata. Jatkettiin vielä matkaa sen verran, että Unni liukeni A:lta turhan nopeasti pois. A uusiksi ja radalta pois. Ei siitä tosin tainnut hyötyä olla, kun liukeni seuraavallakin radalla vähän turhan livakkaan A:lta eteenpäin...

Toinen rata oli kuitenkin nolla loppumetreille asti, kunnes lipesi turhan reippaasti pois puomilta ja karkasi maalihypylle. Loppusuoran irtoamista ei olla edes harjoiteltu, mutta hyvin tuo sinne tuntui irtoavan...

Sunnuntaina alkoi olemaan motivaatio todellakin hukassa. D-kisassa startattiin ensimmäisenä, joten nolla olisi tehtävä C-kisasta, jos pää ei kestäisikään ensimmäisenä lähtemistä. Unholaan kaikki viikolla koulutuksissa käydyt asiat ja tutulla tyylillä varmahko nolla. Rimat taisi vähän rapsua, kun hypyt oli kyllä niin matalia kuin vain pystyi olemaan... Aika -1,09, sij. 6/38 ja ensimmäinen nolla kisakirjan kakkossivulle.

Yllättävän varmalla fiiliksellä lähdettiin viimeiselle radalle. Ilmeisesti oma pää on sen verran kypsynyt kakkosluokista, että sen ensimmäisenä starttaamisen kestää. Ihan hyvällä vauhdilla ja kivoilla käännöksillä, mutta viimeinen rima alas, joten tulokseksi 5, aika jotain -3. Kontaktit ei viimeisellä radalla olleet enää minun mieleen ja loppusuoralla olevalle keinulle sai käskyttää todella voimakkaasti, kun meinasi näyttä sille, että lentäisi muuten. Kontakteissa paloi siis aikaa.

Mutta hyvällehän tämä nyt kuitenkin alkoi tuntumaan. Kontakteille on aikaa tehdä vielä jotain ja rimat alkaa pysymään tuttuun tyylii, kunhan nuo "pennut" on vieroitettu.

SM-joukkuekin saatiin kasaan. Viimeisestä paikasta mietittiin parin koiran välillä, kun kummallakaan ei ollut viimeiseen ilmoittautumispäivään (18.5) mennessä kolmosista nollia. Päätettiin sitten katsoa myös muiden luokkien tuloksia viime vuoden kesäkuulta alkaen ja valittiin sillä perusteella joukkueen viimeinen koira. Oli kuitenkin tuo päätös tehtävä ajoissa, että kerkeävät saada yhdistysten puollot flattien edustukseen ja vielä lähettää ne puollot minulle niin, että saan ilmoittautumisen ajoissa postiin.

Summasummarum: täytynee alkaa kirjoittamaan ilmoittautumislappuja yksilö- ja joukkuekisaan, jotta saadaan ne jossain vaiheessa postiin. Onhan se mukava lähteä yksilökisaankin, kun Vantaalle ei välttämättä viitsi ensi vuonna lähteä, mutta erittäin mukavaa on, että saatiin tällekin vuodelle flattijoukkue kasaan!

Tulevan kisaviikonlopun tuomari Lee Gibson on meitä koulimassa näin torstai ja perjantai ennen startteja. Hyviä juttuja ja löytyisikö näistä ehkä vastaus Paavon rimaongelmiin (= Henna käsiongelmiin Paavon kanssa). Unni oli treenien alussa ihan puulla päähän lyöty, mutta sillähän alkoi jopa raksuttamaan ja loppua kohti se näytti löytävän sitä kadotettua itseluottamusta.

Koko homma aloitettiin perinteisellä neliöharjoituksella, jossa ideana oli käyttää hyödyksi vain keskialuetta eikä käydä viemässä/hakemassa koiraa jokaiselle/lta esteeltä. Koira täytyi siis saada omaa vartaloa käyttäen hakemaan oikeita linjoja esteille ja esteiltä. Tämän jälkeen jatkettiin erilaisiin ratapätkiin kuuden esteen harjotuksesta reilun kymmenen esteen rataan.

Kuten sanottu Unni oli ihan ihmeissään aloituksesta, mutta niin oli ohjaajakin! Pikkuhiljaa vartalon "avaaminen" alkoi tulla luontevammaksi ja siinähän se koirakin alkoi hakeamaan ohjaajasta linjoja paremmin. Vieläkin epävarmuutta näkyi hidasteluna esteiden hakemisessa, mutta kovasti oli Lee sitä mieltä, että jatkamalla tähän malliin vahvistettaisiin koiran luottamusta ja vauhtikin sieltä alkaisi nousemaan.

SNJ:n (Suomen Noutajakoirajärjestö) kevätkokouksessa Unnille oli myönnetty Vuoden Agility-noutaja -palkinto. Hitsinpimpulat, että piti haukkoa vähän henkeä sihteerin soitettua asiasta.